Turistimatkoja Lohijoille

Kirjoittanut Ilkkka Lehtinen

Tulipa tänäkin kesänä oltua niin "lohimiestä", että. Juhannuksen jälkeisenä sunnuntaina lähdettiin isoin toivein matkaan Ylä-Tenolle, ja oikein joukolla. Kamat peräkärryyn, ja menoksi. Kaikkien kalastustarpeet olivat kärryssä, joten tilaa jäi matkustajille. Kahdella autolla olimme liikkeellä. Mukana olivat kolme Anttia ( Hirvensalo, Suvanto ja Särkijärvi ), George, Veijo, Mikael, Aa-Pee, ja minä. Aa-Peen kaveri Matti tuli vielä päivää myöhemmin yksinään, joten aika saalistajaporukka meitä oli. Mitä sitten perillä näimme ? Vettä joessa tuskin nimeksi. Se siitä EU: hun liittymisestä, vievät ilmeisesti jokien vedetkin sinne Brysseliin. No, yritettävä oli, mukanahan oli neljä ensikertalaista.

Kalastimme muutamia tuntemiani Ylä-Tenon paikkoja, mutta tyhjäähän niissä oli, tietenkin. Eihän lohi nouse, jos se joutuu uimaan kyljellään. Ei se tyhmä ole, vaikka joskus perhon ottaakin. No, harjusta oli sitten sitäkin paremmin, ja ajoittain se oli oikein otillaan. Pääsimme kalaruoan makuun sentään. Aa-Pee ja Matti kävivät useampana päivänä kokeilemassa Tenon paikkoja (Dalvadas ja Outakoski), mutta tyhjin käsin joutuivat palaamaan. Myös Veijo jaksoi ajaa aika matkoja kalastamaan, mutta yhtä laihoin tuloksin. Valitettavasti. Eräänä päivänä oli sovittu ajettavaksi Levajokisuuhun harjusjahtiin, ja niin myös tehtiin. Vettä tuli Levajoesta yllättävän paljon, mikä ei sinällään ollut kummoinenkaan ihme, nimittäin Rastigaissa’ssa oli lunta niin paljon, etten ole kuutena Tenon vuotenani nähnyt. Ja "mukavan" kylmää.

Saatiinhan niitä Levan harjuksia, mutta eivät olleet Inarijoen harjuksia kummempia, paitsi vauhdiltaan. Perhon otettuaan menivät niin pirusti, että luuli oikein isomuksen tarttuneen. Mutta mitä vielä, samanlaisia olivat, kuin "mökkirannasta" saadut. Ainakin kooltaan. Ja siitä "mökkirannasta" George sai reissun suurimman harjuksen, joka "tyhjänä" painoi reilut 400 g. Kelpo saalis Inarijoesta. Määrällisesti saimme sen verran kalaa, että viimeisenä kalastuspäivänämme tein harjuskeiton molempiin mökkeihin, ja lisäksi savustin niitä yhden pöntöllisen.

Viimeisenä iltana Veijo ja George lähtivät ylävirtaan kalastamaan paikkaa, jonka Veijo risti "Nimettömäksi". Paikka on Sammalnivasta alavirtaan sijaitseva hienon hieno särkkä, jota on erittäin mukava kalastaa. Hetken kuluttua lähdöstään Veijo tuli "kuuttasataa" pihalle, ja luulimme jommankumman saaneen lohen. Valitettavasti olikin käynyt niin, että Veijo oli astunut Georgen vavan poikki. Vapa oli maassa, eikä Veijo huomannut sitä. Ikävä vahinko. No, George sai varavapansa (Veijo takaisinkin "kuuttasataa") muttei saalista. Ei sen puoleen Veijokaan. Tärppejä oli ollut, mutta kyllä harjuksesta sai sakeamman sopan. Eihän lohitärppi miltään maistu, vaikka mukavalta tuntuukin. Reissu kaikkiaan oli melko mukava, vaikka "varsinainen" saalis jäikin puuttumaan. Kokemusta tuli taas roppakaupalla, ja sitä aion hyödyntää tulevaisuudessa. Ainahan voi oppia, vaikkei kalaa saisikaan. Ja tyhjänpyytäjän maineeni eikun kasvaa. No, takaporttina on, että elokuussa Gaula’lla "tärähtää".

Elokuussa sitten "maestro" Rauhan kanssa matkaan m/s Sea Wind’illä, kohteena Gaula-river, ja mukana myös perheemme lohenkalastaja Leila. Ainakin saataisiin kalaa. Laivassa pari kolme olutta, jotka virittivät mukavan "tutinan" tulevaa, runsasta kalastusviikkoa varten. Perillä perjantai-iltana, ja lauantaiaamuna ensimmäistä kertaa kalaan. Mainittakoon, että Norja ei kuulu EU:hun, joten vesi oli joessa, eikä Brysselissä. Ja taivaalta tuli lisää. Tulisi koko oleskelumme ajan, mitä emme vielä silloin tienneet.

Kalastimme muutaman tunnin Bruahöleniä ilman saalista. Iltapäivällä tulivat muut kolme pariskuntaa paikalle, kaikki Suomussalmelta. Jouni oli järjestänyt meidän ryhmäämme Lean ja Maurin, jotka molemmat kalastavat perholla. Olisi ainakin yhteinen puheenaihe, jollei muuta. Mutta molemmat osoittautuivat erittäin mukaviksi ihmisiksi, joten ainakin niiltä osin ajasta muodostuisi, ja kuten osoittautui, muodostuikin mukava. Kalastusjaksot olivat kuuden tunnin mittaisia ja poolit Bruahölen ja Sanden. Lisäksi uusina Gyllsaga ja Gyllteigen, joita kaikki pääsimme "koekalastamaan". Lienevät ensi kesänä mukana "maestron" tarjonnassa. Sunnuntaiaamuna Jouni sitten isännän oikeudella aloitti lohen saamisen, jota hän jatkoi koko oleskelumme ajan. Säännöllisin väliajoin hän kantoi majapaikkaan kalaa. Osasta sitten tein meille kolmelle syötävää eri tavoin, graavia, kuorrutettua lohta ym. Kokkina olossa on sellainen varjopuoli, että ruokailijat päättävät hänen kohtalonsa.

Gaulalla käyneet tietävät, että ennen vanhaan hölmöilystä (ja Aapramin vitseistä) kutsui vintti. Itsekin muistan kuulleeni rytmikkään riimin, "vintti, vintti, vintti". Nykyisin paikka on vaihtunut kiinni naulattavaan perunalaatikkoon, joita alakerran kylmässä tilassa on lukuisa määrä. Uhka oli päällä, mikäli sekoaisin mausteissa. No, en joutunut laatikkoon, mutta lähellä oli koko ajan, kuulemma. Tekemäni ruoat kuitenkin hävisivät syöjien suihin, eikä isompia mutinoita kuulunut. Kohteliasta porukkaa. Kalastimme Lean ja Maurin kanssa eri pituisia jaksoja, ja aina välissä juoksujalkaa ruoanlaittoon. Sitä kokemusta rikkaampana voin sanoa, että lomasta ei ollut tietoakaan. Eihän lohenkalastus mitään lomaa olekaan, vaan pakkotyötä. Kaikkihan sen tietävät. Eräänä iltana Tolosen Jani toi tuliaisina joelta 9,1 kg:n kojamon. Seuraavana aamuna "maestro" kantoi 9,3 kg:n kalaa "kotiin". Sitä rataa lohenkalastajat tekevät.

Sitten perjantaina tärähti Maurin perhoon Bruahölen’in laavun kohdalta 12 kg:n lohimamma. Olipa siinä sitä "Norjanpossua" oikein kunnolla. Lyhyt ja paksu kala, ja kuitenkin toista metriä pitkä. Meni siinä katsojalta suhteet päälaelleen. Niin, ja tietenkin sitten lauantaina Leila sai sen pakollisen, 1,6 kg:n kirkkaan nousukalan Langstrekket’in ( lienee Sanden nimeltään) alapäästä. Olisittepa nähneet, kun minä juoksin koskea alas noin 300 metriä, polvivedessä. Kyllä meikäläinenkin pääsee, jos vain on tarvis. Perille päästyäni emäntä sanoi, että tämä on pieni, selviän kyllä ilman apuakin. Mutta tulihan edes juostua. Että sillä lailla meidän perheessä. Sain seurata oikein katseella, kun muut kalastivat lohta. Oivallinen opintomatka, voin sanoa.

Taitaa muuten olla aika laittaa suuta supummalle noissa lohiasioissa, enhän minä niistä edes mitään tiedä, paitsi mitä näen muiden tekevän. No, olipa sentään minullakin jotain opetettavaa niille muille matkalaisille. Tein nimittäin, olisiko ollut keskiviikkona, lohikeiton (Jounin raaka-aineesta) koko porukalle. Muutamalla suulla mainittiin, etten ole näin hyvää keittoa eläissäni saanut. Oli siinä kokille kiitosta kerrakseen ja niinpä kerroin salaisuuden. Kermaa lisäämällä saa vaikka pihasepelistä syötävää. Kokonaisuutena reissu oli oikein onnistunut ja mukava, vaikka sitä "normaalivettä" ei joessa sitten ollut koko aikana. Olisikohan ollut neljä kertaa, kun aurinko käväisi meitä katsomassa. Eräänkin kerran niin lyhyen aikaa. ettei Lea edes ehtinyt havaita, katseli rannan kiviä niin keskittyneesti. Muun ajan sitten melkein satoi.