Kalaruokia

Maittavat kalapihvit

Raaka-aineet:

½ kg haukifileetä, haararuotoja ei tarvitse poistaa, ½ kg ruodotonta kirjolohifileetä

2 kpl kananmunia, 2 dl kuohukermaa, tilliä, purjosipulia, suolaton sitruunapippuri

Maldo suolaa, mustapippuria, 1 dl korppujauhoja, hiven kurkumaa

paistamiseen voita ja tilkka oliiviöljyä

Valmistus:

Hienonna kalafileet yleiskoneella hienoksi soseeksi ja sekoita kerma ja kananmunat kalasoseen kanssa tasaiseksi massaksi. Pilko tillinipusta noin neljännes hienoksi ja lisää sekaan. Leikkaa purjon valkoinen osa ohuiksi siivuiksi, hienonna siivut ja kuullota pannulla voissa. Lisää kuullotettu purjo kalamassaan ja mausta massa sitruunapippurilla, Maldosuolalla ja mustapippurilla. Lisää hieman kurkumaa antamaan väriä ja lisää korppujauhoja sen verran, että massa tiivistyy sopivaksi paistamiseen. Siirrä massa lepäämään n. 20 minuutiksi.

Paista kalapihvit pannulla voissa, johon lisäät tilkan oliiviöljyä. Nauti valmiit pihvit haluamallasi tavalla tai sellaisenaan.

 

Hollandaise-kastike

Raaka-aineet:

2 rkl valkoviiniä, 1 rkl valkoista balsamiviinietikkaa, 2 rkl kalalientä

5 kananmunan keltuaista, 250 g voita

Valmistus:

Laita kattilaan kalaliemi ja munankeltuaiset. Lämmitä kattilaa vesihauteessa koko ajan sekoittaen, kunnes keltuaiset alkavat hieman hyytyä. HUOM. Älä keitä seosta. Lämmitä toisessa kattilassa voi ja kaada voin kirkas osa munankeltuaisten joukkoon koko ajan seosta sekoittaen. Älä kaada voin sakeaa osaa kastikkeeseen. Mausta kastike valkoviinillä ja balsamiviinietikalla. Parhaan tuloksen saat jos omistat paksupohjaisen kuparikattilan, koska se pitää lämmön tasaisena koko kastikkeen teon ajan.

 

Kuha Walewska

Raaka-aineet:

4 kpl n. 700-800 g kuhia, Katkarapuja tai hummeria, mustia torvisieniä

1 kg perunoita, ½ kg voita, 5 kananmunaa, valkoviiniä

60 g vehnäjauhoja, salottisipulia, porkkanaa, sipulia

purjosipulia, tillinvarsia, kuohukermaa, suolaa, pippuria

muskottia, hummerifondia, sinappia, tomaattipyreetä

                           

Valmistus:

Fileoi kuhat ja laita fileet odottamaan. Pese kuhanruodot ja laita ne kattilaan kylmään veteen porkkanan, sipulin, purjon ja tillinvarsien kanssa. Porkkana ja purjo voivat olla isoina lohkoina. Lämmitä seosta varovasti, kuori pinnalle nouseva vaahto ja keitä lientä enintään 15 minuuttia, jonka jälkeen siivilöi pelkkä liemi toiseen astiaan.

Keitä perunat kypsiksi ja tee sose niiden keitinliemeen, johon lisäät 100 g voita, 5 munankeltuaista, suolaa, pippuria ja muskottia maun mukaan. Laita valmis perunasose odottamaan. Soseuta perunasose niin hienoksi, että sitä voi pursottaa.

Tee kastike, johon tarvitset 3 dl valkoviiniä, 7 dl siivilöityä kalalientä, 1 tl sinappia, 60 g voita, 60 g vehnäjauhoja 3 rkl salottisipulisilppua, suolaa ja pippuria. Sekoita kastiketta sen kiehuessa ja laita se hautumaan pienellä lämmöllä. Viimeistele kastike sen kypsyttyä 100 grammalla voita

Voit tehdä myös rapukastikkeen, jonka teet edellisen ohjeen mukaan, mutta lisäät kastikkeeseen n. 150 g esim. katkarapuja ja värjäät kastikkeen tomaattipyreellä. Voit käyttää väriä antamaan myös rapulientä.

Kun kastikkeet ovat valmiita, siivilöi ne ja laita sivuun odottamaan.

Ota kuhafileet esille ja keitä ne valmistamassasi kalaliemessä miedolla lämmöllä. Fileiden kypsyttyä valuta ne kuiviksi ja asettele uunivuoalle, asettele keitetyt torvisienet fileiden päälle, pursota perunasoseesta kauniita ruusukkeita niiden ympärille ja valele perunaruusukkeet tekemälläsi kastikkeella. Jos teit molempia kastikkeita, valele kuhafileet eri kastikkeella, laita vuoka uuniin ja kypsennä, kunnes perunaruusukkeet ruskistuvat kauniisti.

Tarjoile sopivan juoman kera ja nauti.