Perustamiskokous pidettiin Tavaratalo Wiklundin Kafeteriassa 27.3.1980,
urheiluosaston vetäjän Raimo Mettälän avustuksella.Kokouksessa oli läsnä 12
henkilöä. Seuran ensimmäiseksi puheenjohtajaksi valittiin Seppo Peltonen,
hallitukseen lisäksi Pertti Lehto, Aarne Raitanen, Hannu Pakarinen ja
varajäseneksi Raimo Mettälä. Jo saman vuoden syksynä tehtiin retki Isojoelle
kalastamaan. Silloin ei vielä tainnut olla siiman päässä Mayfly Cutwing
-pintaperhoa. Kyseinen perho oli Seuran sidontailtojen avausperho. Ei ainakaan
perhon valinnassa päätä palellut.
Seuraillat pidettiin Wiklundin Cafeteriassa ja sosiaalitiloissa.
Tilapäisesti käytettiin myös Itäinen Pitkäkatu 8a:ssa sijaitsevia tiloja.
Seuralle lahjoitettiin 3 kirjaa sekä kaksi sidottua Urheilukalastuslehden
vuosikertaa ja castingia käsittelevä kansio. Tästä alkoi nykyisin jo hyvin
monipuolisen kirjastomme kehitys. Schröder / Hardy vierailivat seurassa 1982
keväällä. Myös Matti J. Särönmaa kävi opastamassa ja sidotuttamassa klassisia
lohiperhoja vuoden 1982 joulukuussa. Sellaisen erikoisuuden kuin heittoperho
eli jigi esitteli jäsen Paavo Kotilehto.
Wiklundin lopetettua kalastusosastonsa 1983 lopulla, seuramme toiminta
tukeutui Kala-Nisse -kalastusliikkeen tiloihin Linnankadulla aina vuoden 1985
loppuun asti, jolloin liike lopetti toimintansa. Kerhoillat jatkuivat Kaarinan
Ylikylän koululla kevään 1986 ajan.
Kiertolaiselämä jatkui kerhoiltojen siirtyessä Lepolan kasvihuoneiden
sosiaalitiloihin syksyllä 1986. Jälleen vuodenvaihteen jälkeen
kokoontumispaikka vaihtui, palasimme Linnankadulle, nyt Pyyntiväline-nimen
saaneen kalastustarvikeliikkeen tiloihin.Veli Autti tutustutti vesiperhosen
elämään ja perhoihin.
Aurajoen Halinen avattiin urheilukalastukselle 1987. Perhokalastuksen
SM-kisoissa Äyskoskella seuran silloinen puheenjohtaja Timo Ali-Melkkilä
hävisi mestaruuspokaalin kisan viime minuuteilla yhdellä (1) grammalla.
Uistelujaoksen perustaminen perhokalastusseuraan vuonan 1988 kuvasti
moottoriuisteluinnostusta tuohon aikaan.
Vuonna 1990 jaos eriytyi Saaristomeren Uistelijat –erikoisseuraksi.
SM-perhokalastukilpailuista Äyskoskelta Asko Saariselle tuli 4. sija. Lauri
Syrjänen kävi kertomassa kuulumisia Tampereelta sekä Kymijoelta. Saunailta ja
10-vuotisjuhla vietettiin Turilassa Ruissalossa toukokuulla.
Yleinen sidontakurssi pidettiin Ikituurissa helmikuussa 1991 Perhokellarin
Lasse Loposen ohjauksessa. Perhokalastuksen MM-kilpailuissa Uudessa
Seelannissa kävi Harri Dahlin, ollen toiseksi paras suomalainen. Syksyllä Veli
Autti kävi kertomassa Tenon kuulumisia ja lohen pintaperhokalastuksesta. Åke
Sundberg kävi kertomassa kalastusvälineiden keräilyharrastuksestaan .
Vuosi 1992 alkoi vesiperhosen elämään tutustumiseen Jari Tuiskusen ja Veli
Autin kertomana. Ismo Penttinen kertoili seisovan veden perhoista ja
kalastuksesta. Keväällä myös sidottiin talkoilla perhoja myyntiin turkulaisiin
kalastusliikkeisiin. Syksyllä Lauri Syrjänen kävi läpi kesän tapahtumat
lohenkalastuksesta Karigasniemellä. Meriraudun kalastuksesta tarinoi
puolestaan Kari Rautio Lohjalta.
Vuoden 1993 avaajana toimi Harri Lehtonen streamerkalastuksesta kertoen.
Toiminta kasvoi ja vierailijat lisääntyivät. Juha Vainio kertoili
pintaperhokalastuksesta, Juha Honkonen puolestaan Hardyn,3M:n, ja Ragotin
tuotteista. Ossi Pursiheimo saavutti Tenon Lohikuninkuuden kesällä ja kävi
sitä kerholla kehumassa. Syksyllä Juhani Uusitalo kertoili bambuvavasta, sen
rakenteesta ja ominaisuuksista.
Vuonna 1994 paneuduttiin jälleen streamerkalastukseen, nyt Tapio Rantalan
johdolla. Merikarvianjoesta kertoili Marko Närvänen. Syksyllä järjestettiin
seuran ensimmäinen perhokalastajan peruskurssi. Kurssia ei tarvinnut Markku
Ojala, joka edusti seuraaja Suomea MM-kisoissa Norjassa. Vielä Veli Autti kävi
Kuolan kalastusta läpi.
Vuosi 1995 aloitettiin amadou-perhonkuivaajan tekemisellä Seppo Niemen
opastaessa. Kiskonjoen hyönteisistä kertoi Lauri Paasivirta ja toinen Lauri
eli Syrjänen esitelmöi Dal-joesta ja meritaimenen kevätkalastuksesta.
Kevätretki tehtiin Äyskoskelle syysretken suuntautuessa Merikarvianjoelle.
Pohjois-Norjan lohijoista tarinoi Jari Lifländer. Tarunhohtoista tarinaa
Mörrumilta kertoili Pekka Salo. Ensi kertaa vanhaa kalastuskautta hautaamassa
olivat myös paremmat puoliskot joulujuhlissa 1995.
Vuoden 1996 sidontailtojen jälkeen keväällä jäsenet tutustuivat uuteen
kalastusmuotoon, "virtuaalikalastukseen" eli internetiin, Mika Salmisen
työpaikalla Kaarinassa. Kevätretki retkeiltiin Dal-joelle, Ruotsiin, syysretki
Äyskoskelle. Yhä uusia kalapaikkoja esiteltiin. Pekka Karkkolainen kertoili
Keski-Norjan kuuluisasta Gaula -lohijoesta sekä käymistään Skotlannin
paikoista.
Vuonna 1997 onnistuimme yhdessä Saaristomeren Uistelijoiden kanssa
vuokraamaan kerhotilan Vanha Littoistentie 12:sta . Kevät alkoi
turpakäräjillä, aiheena lohi. Seuraavassa illassa Heikki Anttonen sitten
kertoili jäsenille lohen pintaperhokalastuksesta, seisovan veden kalastuksesta
Veli Autti. Taidettiin oppimaa hyödyntää kevään reissulla Dal-joella. Tämän
jälkeen olikin aika paneutua heittämiseen, C. O. Granfeldtin johdolla
tutustuimme casting-urheiluun. Syksyllä ajeltiin taas perinteisesti joukolla
Äyskoskelle kalaan. Hauen perhokalastuksesta luennoi Markku Kemppainen,
vesiperhosista ja perhokalastuksesta Matti Huitila.
Talvella 1998 tietysti sidoimme pilkkiperhoja. Legendaarisesta
Huopanankoskesta runoili meille Jouko Keto. Keväällä retkeiltiin oikein
tosissaan, ensin pilkillä Pyhäjärvellä, sitten Dal-joen kautta päädyimme Evon
Kalliojärvelle. Syksyllä käytiin Merikarvianjoella.
Alkuvuosi 1999 oli vavanrakennusta Ari Salorannan johdossa. Monta upeaa
G-Loomista syntyi. Sidontailtoja on ollut riittämiin, materiaalejakin osaamme
värjätä Reijo Kaartisen opein. Huopanalla käväisimme taas porukalla keväällä.
Aurajoen tulevaisuudesta kuulimme Myllärintuvalla Arto Katajamäeltä.
Merikarvianjoen kaloja taas kävimme itse katsastamassa porukalla. Syksyllä
tuli taas muutto kun Turku halusi tilat omaan käyttöön. Muutimme nykyiseen
kerhotilaamme Paimalan koulun sivurakennukseen.
SUKL:n vuoden 2000 uutisia kertoili Veli Autti. Siikaa pilkittiin taas
Pyhäjärvellä maaliskuussa. Seuran 20-vuotista taivalta juhlittiin seuralaisten
kera ravintola Gardeniassa . March Brown variaatioista kertoi hämäläiseen
tapaansa Lauri Syrjänen. Näin oli hyvä matkata Äyskoskelle kalaan. Seuraavaa
ei harrasteta kädet taskussa, nimittäin pocet-kalastusta, josta kertoi Markku
Kemppainen.
Kalankäsittelyoppia saimme Jouni Vyyryläiseltä. Levysiipiä,
peurankarvaperhoja, laskuvarjohäkilöitä, näitä kaikkia sidoimme kevään 2001
aikana. Kevätnurmella oli sitten hyvä käydä seuran "heittoklinikalla" "
Reidarfilmin" videoidessa kaiken, mikä seuraavalla kerralla sitten
analysoitiin porukalla. Äyskoskella siitä olisi hyötyä, tai syksyllä
viimeistään Huopanalla. Jos sitä kalaa tuli niin sen jalostuksesta kertoi
Kalle Piipanoja. Perhokalastusmahdollisuuksista Baltiassa kertoi Petteri
Surakka. Mika Pitkänen taas kertoi Merikarvianjoen tilanteen. SM-sidontakisat
sujuivat hienosti, junioreiden paras perho oli seuramme Antti Hirvensalon
kädentaidon näyte. Kokonaistuloksissa Antti oli kolmas, Salosen Jere neljäs.